| Tietoja yhtiöstä |
|
|
Quattrogemini on viidessätoista vuodessa kasvanut Suomen kymmenen suurimman talonrakennuskonsernin joukkoon, raskaaseen sarjaan. Kasvun on tehnyt mahdolliseksi tapa tehdä toisin, kokemus, osaaminen sekä toimivat yhteistyöverkostot. Emoyhtiö Quattrogeminin perustajat ja avainhenkilöt ovat työskennelleet Venäjän vientiprojekteissa 1970-luvulta lähtien. Pääkaupunkiseudulla ja Porvoossa rakentava, vuonna 1998 aloittanut Rakennusgemini on sekin kasvanut keskisuureksi rakennusliikkeeksi. Samoin kuin vuonna 2001 toimintansa aloittanut talotekniikkayhtiömme Quattroservices omalla alallaan. Vuonna 2004 perustimme Quattroproject yhtiön tarjoamaan hankekehityspalvelua ja projektinjohtourakointia myös suomalaisten yritysten investointihankkeisiin. |